Olimme vierailemassa vanhainkodissa katsomassa mummoa, joka ei enää omassa kodissaan pärjännyt. Vierailu sujui vanhoja muistellessa (kun tuoreita ei enää muistanut) ja muistelmia kuunnellessa.

Poislähtiessä jäimme odottamaan ulko-oven luokse, että hoitaja tulisi päästämään meidän koodilukollisesta ovesta ulos. Ilmeisesti oli ollut jonkun verran karkailuja aiemmin, kun ulos menemiseen tarvittiin numerokoodi. Hoitajat olivat kuitenkin kiireisiä, joten jouduimme odottelemaan jonkun aikaa.

Pian jostakin lähistöltä luoksemme hiiviskeli meille tuntematon mummeli, joka pysähtyi aivan meidän taaksemme. Emme asiaan mitenkään reagoineet, vaan jatkoimme jutustelua keskenämme. Mummelia alkoi jokin selvästi kiukuttaa, koska pian mummeli sähähti kuiskaten:
“Eiköhä lähetä meneen!”

Ilmeisesti ajatteli mummeli lyöttäytyä mukaamme ja lähteä jonnekin omatoimiretkelle. Ja ilmeisesti kiukutti, koska me ei hänelle ovea avattu.
Viimein paikalle tullut hoitaja blokkasi mummon kuitenkin edestä ja päästi meidät sitten ulos. Mutta kyllä nauratti!

VN:F [1.9.7_1111]
Rating: 2.6/5 (47 votes cast)